Heräsin klo 7.20. Sitten kun olin herännyt menin käymään vessassa. Sen jälkeen puin vaatteet. Sitten menin ala kertaan. Siellä katsoin televisota ja harjasin tukkaa. Sitten söin yhden leivän. (Olen huono syömään aamupalaa.) Sitten kello oli jo 8.05 joten menin pukemaan ulkovaatteet. Sitten lähdin kävelemään risteykseen mistä taksi minut ottaa. Taksissa laitoin kännykästä äänet pois ja sen reppuun. Kun oltiin koululla kello oli ehkä 8.36 mentiin sisälle odottamaan välkän alkua joka alkoi klo 8.45. Sitten klo 9.00 koulu alkoi, ensimmäisellä ja seuraavalla tunnilla oli matematiikkaa joten tein kolme kaksi puolista monistetta ja sen jälkeen luin. ( meillä on matematiikassa nyt jakokulma ja jakolaskuja muutenkin.) Luen tällä hetkellä kirjaa kun Diary of the Wimpy joku en nyt muista. Sitten meillä alkoi siestä klo 10.30. Meillä oli ruoka klo 10.50 joten menimme sisälle klo 10.45 ja sieltä kävelimme itsenäisesti ruokalaan. ( ruokana taisi olla kinkkukiusausta) Sen jälkeen meillä oli kaski tuntia Englantia. Enkussa teimme sellaisen pari jutun jossa piti kysellä asioita parilta Englanniksi, sitä ennen kuuntelimme enkun kappaleen 5. Sitten meillä oli 1h 30 min aikaa vaan piiirtää. Silloin myös laskin keksimääni enkkumatikkaa. ( kertokaa kommenteissa jos haluatte siihen ohjeet) Viimeisellä tunnilla klo 13.15- 14:00 meillä oli valinnaista. ( minulla oli siis kuvista) Teimme kalevala korumme loppuun ja jatkoimme munankuorimosaiikkia. Kun olin kotona ehkä klo 14.30 söin ruokaa ja menin lepäämään. ( meillä ei siis tullut läksyä silloin) Sitten iltaruuaksi tehtiin lihapullia ja perunamuussia oli hyvää nami. Sitten meillä alkoi klo 17.45 pianotunti joten lähdimme sinne joskus klo 17.25. Piano tunnilla no yllätys yllätys soitimme pianoa. Sen jälkeen äiti tuli hakemaan meitä Klo 19.30. Sitten mun kaveri soitti mulle ja puhumme siitä että voiko hän tulla meille seuraavana päivänä. Sitten kotona kävin suihkussa ja saunassa puin yöpuvun ja harjasin tukan ja letitin sen. Iltapalaa en syönyt koska ei ollut nälkä. Menin nukkumaaan ehkä klo 22.15.
Millaisia on teidän päivät huomenna nähdään. Laittakkaa kommenteihin postaus ideoita.
Moikka!
Enkkumatikan ohjeet kiinnostaa...
VastaaPoistaMummin kommentti: olipas tarkka kuvaus. Millaisen Kalevala-korun teit ja mistä aineesta? Ja kiinnostaa kovasti sekä tuo munankuorimosaiikki että enkkumatematiikka.
VastaaPoista