tiistai 20. helmikuuta 2018

Ikäviä ja samalla hyviä uutisia

Moikka! Urholla on ollut jo pitkään patti kylki luussa. Patti on kasvanut jonkun kaksi vuotta. Käytiin viime viikon torstaina eläin lääkärissä. Siellä Urholta otettiin röntgenkuva. Onneksi patti on hyvä laatuinen. <3 Aluksi Urho vain tarkastettiin. Sitten hän nukutettiin, kun hän nukkui otettiin kuva. Patti on aivan vatsalaukun vieressä, 11 kylki luussa. Todettiin että on paras yrittää ottaa patista koe pala, että tiedetään mikä patti se on. Koe palan otto epäonnistui. Nyt Urholla on tikit ja pieni haava jalassa. Ja kylkiluun leikkaus odottaa 13.3. klo 9.
Kirjoitan varmaan enemmän  postauksia jos motia löytyy. Seuraava postaus voisi olla kysymys postaus joten laittakaas kysymyksiä kommenteihin. Menkää muuten kaikki painamaan Lue napista niin olette blogini lukioita.<3

perjantai 5. tammikuuta 2018

Uusi vuosi uudet kujeet

Moikka! Onnellista Uutta vuotta, koko Karvamassujen poppoolta!
2017 Vuosi meni kun hups kubs. 2017 oli liian nopea, mielestäni vuosi meni niin nopeasti, kuin puolivuosi kesti ennen. Tänään voisin kertoa vähän kuulumisia.
Minun oli tarkoituksena kirjoittaa Vävy-tontun uudesta vuodesta tarina. Mutta se vähän jäi joten sitä ei ole luultavimmin tulossa. Tälle vuodelle minulla olisi toiveita mennä jollain uudella ponilla, saada uusi keppihevonen ja yhteiseksi minulle ja siskolleni poni. Luulen että tuo poni haave saattaa jäädä haaveeksi mutta muut saattaisivat toteutua. Jouluna sain ihania joululahjoja ja olen kiitollinen kaikesta mitä sain. Voin tehdä kaikkien meidän Karvamassujen poppoon joululahjojen esittelyn. En esittele tässä postauksessa muuta tai kerro elukoiden toiveita.
Kiitos kaikille jotka ovat lukeneet koko vuoden 2017 blogiani.
Vielä suuri kiitos joululahjoista joita sain. Ja kaikille jotka olivat vuodessa 2017 mukana.
Kiitos!